Muuta tekstin kokoa

Erityisopetus

Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetus

 

Oppilasta autetaan oppimisvaikeuksissa eri tukimuodoin, jotka määräytyvät vaikeuksien laadun ja laajuuden mukaan. Keskeistä on varhainen oppimisvaikeuksien tunnistaminen ja tukitoimien aloittaminen, jotta oppimisvaikeuksien kielteisiä vaikutuksia oppilaan kehitykselle voidaan ehkäistä.

 

Oppilasta autetaan ensisijaisesti opiskelun yleisillä tukitoimilla. Tällaisia tukitoimia ovat tukiopetus, opetuksen eriyttäminen, oppilashuollon palvelut, oppilaan ohjaus, oppimissuunnitelma kodin tuki sekä osa-aikainen erityisopetus. Osa-aikaista erityisopetusta annetaan oppilaalle, jolla on lieviä oppimis- tai sopeutumisvaikeuksia ja joka tarvitsee muun opetuksen yhteydessä erityistä tukea oppimisen edellytysten parantamiseksi.

 

Yleinen tuki ei kuitenkaan aina riitä. Erityistä tukea saattavat tarvita oppilaat, joiden kasvun, kehityksen ja oppimisen edellytykset ovat heikentyneet vamman, sairauden tai toimintavajavuuden vuoksi. Lisäksi erityisen tuen piiriin kuuluvat oppilaat, jotka tarvitsevat psyykkistä tai sosiaalista tukea. Erityisen tuen piiriin kuuluvat myös oppilaat, joilla on opetukseen ja oppilashuollon asiantuntijoiden sekä huoltajan mukaan kehityksessään oppimiseen liittyviä riskitekijöitä

 

Erityisluokkia on ison alakoulun yhteydessä kolme kappaletta, 1-2lk, 3-4lk ja 5-6lk ja yläkoulussa kaksi kappaletta 7-8lk ja 9lk. Näiden lisäksi isossa alakoulussa on myös kaksi harjaantumisopetuksen luokkaa. Erityisluokilla osalla oppilaista on yksilöllistetty oppiaineita, osa kulkee yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaista koulupolkua kokonaan. Erityisluokkien (myös harjaantumisluokkien) oppilaita on integroituina yleisopetuksen ryhmään mm. taito- ja taideaineissa ja yläkoulussa valinnaisaineissa. Tarvittaessa heillä on avustaja mukanaan kotiluokassa ollessaan.

 

Tarvittaessa alakoulun erityisluokka ottaa oppilaan ”jaksolle” rauhoittumaan ja harjoittelemaan koululaisena oloa esim. 6 viikon jaksolle. Tai jos tukea tarvitaan esim. matematiikkaan, niin oppilas voi käydä kyseiset tunnit tietyn aikaa erityisluokassa pienemmässä porukassa. Kummasti on yleensä rauhoittanut!

                     

Laaja-alaista erityisopetusta antaa kaksi opettajaa alakouluilla. Heidän työkenttänsä on laaja, kaikki kyläkoulut ja iso alakoulu. Luokattomia erityisopettajia yläkoulun puolella on käytössä kaksi. Toinen yläkoulun opettajista tekee paljon samanaikaisopetuksena töitä aineenopettajien kanssa, toinen pitää pienempiä ryhmiä mm. matematiikasta. Muutamien aineiden yksilölliset oppimäärät hoituvat omassa kotiluokassa tai erityisluokassa palkkituntien avulla. Esim. Herajärven koulussa on englannin tunnit palkitettu, jolloin yksilöllisesti opiskeleva käy erityisluokassa.

 

 

Saarijärven kaupunki | Sivulantie 11 PL 13 43100 Saarijärvi | Puh (014) 459 8208 Fax (014) 459 8421 | kirjaamo (at) saarijarvi.fi