Saarijärven kirjasto on perustettu 12.5.1857 kun kirjaluetteloon on merkitty
hankituksi 88 kirjaa. Silloin on ollut jo 38 pitäjänkirjastoa ja v. 1857 on perustettu 10
lisää, joista yksi Saarijärvelle. Se on Keski-Suomen vanhin kirjasto, Jyväskylään perustet-
tiin v. 1863. Kirkkoherra Karl Kristian Stenius oli merkittävä kulttuurihenkilö ajaessaan
kirjastolaitoksen perustamista. Saarijärvellä myös Matti Taipale oli kirjastoasian puolella
ja kirjoitti lehtiin kansalliskysymyksistä, kansallisesta herätyksestä ja isänmaan vapaudes-
ta. Hän oli ensimmäinen Saarijärven kirjastonhoitaja ja aluksi ilman palkkaa, hän sai
palkkaa 12 mk vuosilta 1863-1868.
Seuraava kirjastonhoitaja oli kappalainen Anton Lilius vuoteen 1878 ja
vuonna 1878 kirjaston hoito tuli kirkonkylän kansakoulun opettajan velvollisuudeksi.
Vuoden 1878 aikoihin perustettiin Lanneveden, Mahlun ja Pyhäjärven kyläkirjastot.
Vuosina 1900-1901 ei ollut hoitajaa eikä tilejä tehty. Vuosina 1903, 1913 ja 1916 kirjasto
sai viinaverorahoja ja pienenä tulona olivat myös sakkorahat.
Lokakuussa 1923 Saarijärven valtuusto perusti kunnankirjaston, joka
toimi aiemmin yksityisenä laitoksena ( ks. Junnila, Heikki: Saarijärven historia 1865-
1985 s. 439) Kunta vastasi kirjaston pääasiallisesta toiminnasta 1870-luvulta lähtien.
Opettaja Onni Joutsen oli kirjastonhoitajana kirkonkylällä 1920-luvun alkuun asti. Vuonna
1924 kansakoulun opettaja Hilja Vienonen valittiin ensimmäisen kunnan kirjastonhoitajak-
si 100 mk:n vuosipalkalla. Vuonna 1929 tuli voimaan kirjastolaki, jonka mukaan kunta
sai valtionapua noin puolet menoista. Vuonna 1962 uuden kirjastolain mukaan maalais-
kunnat saivat 2/3 valtionapua.
Kyläkuntien anomuksista perustettiin kirjastoja seuraavasti: Lanneveden
piirikirjasto 1931, Lehtolan, Länsi-Kalmarin ja Häkkilän kirjastot 1932, Linnankylän 1933,
Kolkanniemen 1934, Mahlun 1937, Kalmarin 1947, Tarvaalan 1949, Koskenkylän 1954 ja
1960-luvun vaihteessa Konttimäen, Kekkilän, Palomäen ja Heinämäen lainausasemat
Kirjaston paikkoja:
Kirjaston ensimmäisestä sijainnista ei ole tietoa, todennäköisesti oli joko Tarvaalan pappilassa tai pitäjäntuvassa. Vuonna 1878 kirjasto on siirretty kirkonkylän kansakoululle, ollut siellä vuoteen 1924 asti. Säästöpankille v. 1924, Kunnantuvalle 1930, Alakansakoululle 1931. Vuonna 1949 entiseen Kemppaisen taloon, v. 1950 anottu lisätilaa ja 26 neliön huoneeseen. Vuonna 1954 entiseen Lastenkodin huoneistoon, jossa oli 69 neliötä, kaksi isompaa ja niiden välinen pieni huone. Vuosina 1961 ja 1962 lisätilaa 8 ja 20 neliötä.
Kirjasto on ollut myös Paavolan kiinteistössä. Pääkirjasto valmistui vuonna 1972, jolloin todettu heti pieneksi ja laajennushanke on aloitettu 1.8.1994. Se on sama vuosi, jolloin Saarijärven kaupunginkirjasto on valittu Keski-Suomen läänin kirjastoksi. Laajennus valmistui ja kirjasto tuli nykyiselleen v. 1995.
Kirjastoauto aloitti toimintansa v. 1973.
Kirjaston tilastoja:
Vuonna 1927 oli 627 kirjaa ja vuonna 1940 yli 2000 nidettä.
Vuonna 2002 oli 115 917 nidettä ja 4816 lainaajaa.
Vuonna 2003 oli 118 420 nidettä ja 4779 lainaajaa.
Nykyisiä tilastoja voi katsella esim. Suomen yleisten kirjastojen tilastot –
sivuilta ja vertailla. osoitteessa http://tilastot.kirjastot.fi/
Kirjastonhoitajat ja –johtajat:
Taipale, Matti 1857-68
ei merkittyä hoitajaa 1868-69
Lilius, Anton 1870-77
Kolanen, Jaakko 1878-86
Juntto, A.1887-89
Rask, K. 1890-91
Hänninen, Taavetti 1891-99
ei merkittyä hoitajaa 1900-01
Joutsen, Onni 1902-21
Nikki, Hannu 1922-23
Vienola, Hilja1924-26
Ritoniemi, Aimo J. 1927-55
Vesterinen, Liisa 1956-57
Suomela, Hilkka 1958-1980
Paavola, Mirja 1980-1986
Vuorela, Pirkko 1986-1991
Naskila, Tarja 1991-2000
Hirvi, Ilkka 2000-2008 (viransijainen 4.9.2006-28.8.2007 Sarivaara, Taina)
Koskela, Eija 2009-
Kolanen, Jaakko
Opettaja. Saarijärven kirkonkylän kansakoulun johtajaopettaja 1875-1886, Saarijärven kunnallislautakunnan esimies 1879-1881, Saarijärven kirjastonhoitaja 1878-
Hänninen, Daavid (Taavetti) Opettaja. Saarijärven kirkonkylän kansakoulun johtajaopettaja 1891-1899, Saarijärven kuntakokouksen esimies 1899, Saarijärven kirjastonhoitaja 1891-1899.
| Lähteet: |
Junnila, Heikki: Saarijärven historia 1865-1985. |
|
| Suomela, Hilkka: Kirjastonhoitaja Hilkka Suomelan tutkimus Saarijärven kirjastolaitoksen vaiheita ” vuodelta 1963. Eripainos teoksesta Saarijärven kirja (1963). | ||