Saarijärven ollessa vielä Rautalammin seurakunnan yhteydessä haudat­tiin ruu­miit etupäässä järvien saariin ja niemiin, koska varsinainen seura­kunnan hau­tausmaa oli etäällä. Tämä tapa jatkui luultavasti jon­kun aikaa vielä Saari­järven toi­miessa itse­näisenä seurakuntana.
 
Saarijärven ensimmäinen kirkkomaa lienee vihitty heti kirkon valmistu­mi­sen jälkeen vuoden 1628 tienoilla. Hautausmaan van­himmat hautapaikat sijaitsivat ilmeisesti nykyisen vanhojen kirk­ko­jen muistomerkin itä­puo­lella; 1600-luvulla kirkkomaahan hau­dattiin harvoin, sillä sen aikaisen käsityksen mukaan kristityn oikea leposija oli kirkossa. Kirkkoon hau­taaminen jatkui 1690-luvulle saakka. Vanha hautausmaa kirkon vieressä oli seurakun­nan ainoa hautaus­maa lähes 250 vuotta.
 
Piirilääkäri V.S. Schildt oli antanut lausunnon, että "hautausmaa kirkon ääressä on terveydelle vahingollinen liiatenkin kesällä ja suuren kuole­vaisuuden aikana ja että se siis on asetettava e­täälle kirkosta."  Vanha hautausmaa oli käynyt myös ah­taaksi. Uusi hautaus­maa, nykyinen Länti­nen hautausmaa, ostettiin Ilo­lan ja Manni­lan maista vuonna 1866. Hautaaminen vanhaan hautaus­maahan oli kiel­letty vuosi­na 1867 - 1911. Sinne sai hau­data vain eri­kois­luvalla.
 
Kysymys uudesta hautausmaasta nousi jälleen 1920-luvulla, ja se päätet­tiin perus­taa kirkon
t­aak­se. Taval­laan vanhaa hautaus­maata vain laa­jennet­tiin. Alue oste­ttiin pakko­lunastuk­sella Ilolan talon pelloista. Uudelle alu­eelle mu­odostettiin kymmenen lohkoa ja sen ympärille raken­net­tiin uutta kivi­pylväs-putkiaitaa.
 
Tilan loputtua kirkonkylän hautausmailta saatiin kunnan kanssa suori­tetun tilus­vaihdon tulokse­na 1954 Kolkan­lah­des­ta metsä­alue, jolle perustettiin uusi hau­taus­maa. Sinne rakenne­ttiin myös siu­naus­kappeli, joka valmistui 1957. Sen suunnitteli Arkkiteh­ti­toimisto K. Ström - O. Tuomisto, joka laati myös uuden hau­ta­us­maan käyt­t­ösuunnitelman. Hautausmaa ja kappeli vihittiin käyttöön 22.9. 1957. Hau­tausmaa on jaettu kymme­neen loh­koon. Keskelle on li­säk­si suunniteltu metsä­hautausmaa.
 
Merja Ylioja
 
(Kirkko keskellä kylää –näyttely Saarijärven museossa 26.3. – 18.5. 1997, näyttelyteksti)  

Suurin osa Keski-Suomesta kuului Hämeen keskiaikaisen maakunnan erämaihin vielä 1500-luvun alkupuolella. Myöhemmin 1500-luvulla savolainen uudisasutus alkoi idästä päin tunkeutua alueelle ja myös kruunun uuden politiikan päämääräksi tuli erämaiden asuttaminen. Hämeen uudisasutusalue muodostettiin omaksi seurakunnaksi vuonna 1560. Kirkko ja sen mukaan uusi pitäjä sai nimen Rautalampi. Myös Saarijärvi kuului silloin tähän laajaan lähes koko Pohjois-Hämeen erämaan käsittävään kirkkopitäjään, jonne oli täältä hankalat, lähes pariinsataan kilometriin nousevat matkat.

Vuonna 1593 Rautalammista erotettiin Laukaa itsenäiseksi kirkkopitäjäksi. Sen keskukseksi tuli Tarvaala, jonne rakennettiin uuden seurakunnan kirkko. Suurin osa Suur-Saarijärveä liitettiin Laukaaseen. Pitkien kirkkomatkojen vuoksi papiston oli kuljettava pitäjällä järjestämässä jumalanpalveluksia ja muita kirkollisia tilaisuuksia syrjäseutujen asukkaille.

Vuonna 1628 emäseurakunnasta erotettiin Palvasalmi kappeliseurakunnaksi. Muodollisesti Palvasalmi oli kymmenkunta vuotta Laukaan kappelina ennen kuin siitä tuli itsenäinen kirkkoherrakunta 1639. Palvasalmi lienee kuitenkin pian kappeliksi tulonsa jälkeen toiminut itsenäisen kirkkoherrakunnan tavoin. Saarijärvi-nimeä ryhdyttiin käyttämään vasta 1690. Seurakunnan koko oli silloin 10 peninkulmaa pohjoisesta etelään ja idästä länteen se ulottui Viitasaarelta Keuruulle asti.
 
Merja Ylioja
 
(Kirkko keskellä kylää –näyttely Saarijärven museossa 26.3. – 18.5. 1997, näyttelyteksti)

Kansantarinoiden mukaan Saarijärvellä oli yksinkertainen erä­maa­kirkko jo 1560-luvulla. Erään tiedon mukaan kirkko olisi sijainnut Palvasal­men rannalla, erään tiedon mukaan Pappilan­saaressa keskellä Saarijär­veä. Myös Lanneveden Kirkkoharjua on myö­hemmin esitetty ensimmäisen kirkon paikaksi. Tämän kirkon olisi erään 1690-lu­vulta säilyneen asia­kirjan perus­teella voinut raken­nuttaa Jaak­ko Henri­kin­poi­ka Hästes­ko, jonka maihin tuolloin kuului koko nykyisen Saari­järven seu­ra­kun­nan alue. Todennäköi­sin kirkon sijaintipaikka oli Palvasalmi, joka oli kes­kellä hänen lääni­tyk­siään ja kahden muun aatelisherran lääni­tysten välittömäs­sä läheisyy­dessä. Luultavasti kirkko ränsistyi pian ja Laukaan seura­kuntaa pe­rustettaessa 1590-luvulla uusi kirkko rakennet­tiin sinne.
 
Viimeistään silloin, kun Saarijärvestä tuli Laukaan kappeli vuo­den 1628 tienoilla, pitäjään rakennettiin kirkko Saarijärven ja Lumpe­roi­sen väliselle Palvasalmen kannakselle. Kirkosta ei ole säilynyt asia­kir­jatieto­ja, mutta luultavasti se oli vaatimaton, vain muuta­mia kym­meniä seurakuntalaisia varten tarkoi­tettu rukous­huonetta muis­tuttava puuraken­nus.  Kirkon paikka Saarijär­ven ja Lumperoi­sen väli­sellä ka­nnak­sel­la oli sopi­vasti valittu: Tiettöminä aikoi­na, kun ve­si­reittejä käytet­tiin pää­asial­lisina kulku­reitteinä, tämä oli jonkin­lai­nen kes­kus­paikka, jonne oli helppo saapua veneillä joka tahol­ta.
 
Saarijärven nykyistä edeltänyt kirkko valmistui entisen pai­kal­le 1694. Katoliselta ajalta periytyneen tavan mukaan kirkko omis­tettiin suoje­luspyhimykselle. Tästä tuli apostoli Jo­han­neksen nimikkokirk­ko. Se oli mal­liltaan ns. pohjalainen tukipi­lari­kirkko. Kirkkopihaan raken­nettiin myös kellotapuli. Kirkko puret­tiin 1855 ja hirret, ikkunat ja ovet ym. huuto­kaup­at­tiin. Kello­tapuli, joka oli yhtä huo­nossa kunnossa kuin kirkko­kin, hajo­te­ttiin, ja uusi val­mistui vasta 1865.
 
Merja Ylioja
 
(Kirkko keskellä kylää –näyttely Saarijärven museossa 26.3. – 18.5. 1997, näyttelyteksti)

Suomen intendentinkonttorin 1820- ja 1830-lukujen kirkkosuun­nit­telu­tuotannon tunnetuin esimerkki on sisäviisteisten ristikirk­kojen ryhmä, jota leimaa korkean kahdeksankulmaisen attikan välityk­sellä ristikes­kuksen päältä nouseva kahdeksankulmainen tai pyöreä kupoli lanter­niineineen. Sisätilaa jäsentää hieman pienempi väli­kattokupoli. Tätä pidetään Engelin inten­dentti­kau­den tärkeim­pä­nä yhtenäisenä kirkkoryh­mä­nä, inten­den­tinkont­torissa kehitet­ty­nä ja empiren tyylipyrkimysten huipentu­mana. Tyypin edustajia on aikai­semmin yleisesti kutsuttu "En­gel-kir­koik­si".
 
Saarijärvelle vuosina 1846-49 rakennettu kirkko on sisä­viisteinen ris­ti­kirkko. Se poikkeaa ryhmänsä muista sisäviisteisistä ristikir­ko­ista siinä, että sen ristivarret ovat tavallista kapeammat; nii­den si­vuseinät on sijoitettu hieman kulmien sisäpuolelle, jolloin viis­tee­sen syntyy pykälä.
 
Saarijärven kirkon piirustukset laati intendentinkonttorin II kon­duk­tööri Adolf Fredrik Granstedt jo vuonna 1832 Luumäen kirk­koa var­ten. Niitä ei kuitenkaan toteutettu siellä, vaan kirkko ra­kennettiin myö­hem­min Saarijärvelle tunnettua kirkonra­kenta­jas­ukua olevan Jaakko Kuorikosken johdolla.
 
Kirkonarkistossa säilyneestä tarkastuspöytäkirjasta käy ilmi, ku­inka tarkkaan an­nettuja piirustuksia seurattiin. Kuhunkin kirkon sisä­viis­teeseen tehty lisäikku­na - kaikki­aan siis neljä ikkunaa - oli huo­mat­tavin poikkeus piirustuksis­ta. ­Muutos teh­tiin sen vuok­si, että lehte­rit kiersivät ikkunoi­den edessä, eikä niistä näin ollen olisi tullut riittävästi valoa kirkkoon. Muutos tehtiin ra­ken­nustoimikunnan pyyn­nöstä. Sisätiloissa pii­rus­tuksia on enim­mäkseen noudatettu. Poik­keuk­sena oli mm. kuorin vasemmalle puolelle tehty lukka­rin­penk­ki, jota ei ollut piirus­tuk­sissa lain­kaan.  Samoin tehtiin samalle puolel­le kuoria kol­me penkkiä päät suur­ta käytä­vää kohti vastoin pii­rus­tuksia, jossa ne ovat päin­vas­toin ja niitä on neljä. Myös lyhyet penkit saarnatuolin alla ja penkit alttarin mo­lem­min puolin lisättiin piirus­tuksista poi­keten.
 
Merja Ylioja
 
(Kirkko keskellä kylää –näyttely Saarijärven museossa 26.3. – 18.5. 1997, näyttelyteksti)

Keväällä 1849 Saarijärven kirkko oli käyttökunnossa, mutta ulko- ja sisävuoraus puuttui lukuunottamatta holvien, kupolin sisäpalkiston ja kulmapilasterien laudoitusta. Kirkon ulkoseinät vuorattiin Heikki Kuorikosken johdolla vasta 1865 ja maalattiin seuraavana vuonna, jolloin kirkko siis vasta lopullisesti valmistui. Sisäseinät olivat edelleen laudoittamatta edellä mainittuja kohtia lukuunottamatta.

Kirkkoa on sen rakentamisen jälkeen korjattu useita kertoja. Kirkon lehterit jouduttiin tekemään vastoin saarijärveläisten tahtoa, ja niin ne jäivät penkeittä pitkäksi aikaa. Lehterien penkit valmistuivat vasta 1882. Vuonna 1887 kirkossa tehtiin useita kunnostustöitä. Kirkko maalattiin sekä sisältä että ulkoa ja ristivarsien vesikattojen paanukate korvattiin galvanoidulla pellillä.

Kirkko oli ilman lämmityslaitteita vuoteen 1901, jolloin sinne hankittiin puulämmitteiset kamiinat Veljekset Friisiltä Kokkolasta. Ne eivät kuitenkaan vastanneet tarkoitustaan, vaan kirkko pysyi edelleen talvisaikaan niin kylmänä, että jumalanpalvelukset jouduttiin kylmimpään vuodenaikaan pitämään joko kansakoululla tai Säästöpankin talossa. Vuonna 1901 kirkkoon hankittiin myös ensimmäiset urut B. A. Thulén urkutehtaalta.

Vuonna 1930 kirkossa suoritettiin ensimmäinen perusteellinen korjaus, jonka päämääränä oli ennen kaikkea tehdä kirkosta lämmönpitävä. Korjaussuunnitelman tekijäksi valittiin arkkitehti Kauno S. Kallio. Kirkko sai nyt ensimmäisen täydellisen sisävuorauksen. Tässä yhteydessä kirkon sisätilat muuttuivat oleellisesti. Mm. kupolin valoaukko suljettiin ja ns. herrainlehteri alttariseinällä rakennettiin umpeen. Kirkkoon tehtiin myös uudet penkit ja uusi saarnatuoli ja se maalattiin sekä sisältä että ulkoa. Myös tapuli maalattiin. Kirkko sai nyt myös sähkövalot. Jo vähän aikaisemmin kamiinojen savuhormeille oli rakennettu tiiliset palomuurit.

Korjaukset jatkuivat vuonna 1938, jolloin sekä kirkon kupoli että tapuli saivat kuparikaton, ja kirkon kattolyhdyn päällä oleva risti uusittiin. Vuonna 1954 kirkkoon hankittiin uudet kamiinat, ja vuonna 1956 kirkko ja tapuli maalattiin ulkoa.

Kirkko korjattiin perusteellisesti jälleen vuonna 1961. Korjauksen suunnitteli arkkitehti Veikko Leistén. Suurimman työvaiheen muodosti kirkon sisäkupolin laudoitus. Kirkkoon tehtiin jälleen uusi saarnatuoli ja lehtereille uudet penkit sekä muitakin pienempiä sisätilojen muutoksia. Kirkko maalattiin sisältä valkoiseksi ja Kangasalan urkutehtaalta hankittiin uudet urut. Kirkko sai myös uudet, Yki Nummen suunnittelemat valaisimet.

Pienempiä korjaustoimenpiteitä tehtiin tasaisin väliajoin myös seuraavilla vuosikymmenillä. Vuonna 1971 kirkkoon asennettiin sähkölämmitys ja kirkonkellot sähköistettiin. Vuonna 1972 kirkossa tehtiin vesi- ja viemäröintitöitä ja kirkkoon rakennettiin sosiaalitilat sekä ns. morsiamen huone. Vuonna 1975 kirkko ja tapuli maalattiin ulkoa punaruskeiksi. Väri valittiin kirkon seinistä tehdyn maalitutkimuksen perusteella, ja sen oletettiin olevan kirkon varhaisin värikerros. 1980-luvulla tehtiin joitakin pienempiä korjaustoimenpiteitä, mm. vuonna 1984 liikuntaesteisiä varten pyörätuoliluiska kirkon pohjoiselle sisäänkäynnille.

Kirkon viimeisin iso remontti tehtiin vuosina 1997- 1998. Pääsuunnittelijana toimi Arkkitehtitoimisto Aulis Jääskeläinen Oy Seinäjoelta. Tässä yhteydessä mm. vuoden 1930 remontin yhteydessä suljettu kupolin valoaukko avattiin, tehtiin uusi saarnatuoli kirkon alkuperäisen saarnatuolin mallin mukaan, uusittiin alttari, ja kirkko maalattiin sisältä ja ulkoa. 
 
Merja Ylioja

(Kirkko keskellä kylää –näyttely Saarijärven museossa 26.3. – 18.5. 1997)

Kellotapulin rakentaminen tuli ensimmäisen kerran esiin kir­kon­ko­kouk­ses­sa 25.10.1863, jossa seurakunta tiedusteli He­ikki Kuori­koskelta, oliko hän halu­kas suorittamaan kirkon ulko­vuorauksen ja tapulin pys­tyttä­misen. Kuorikoski vastasi: "Minä Henrik Jaakon­poi­ka Kuo­rikoski rupean päällys­mie­heksi ja pyk­mes­tariksi täällä Saari­jär­vessä, kun ruvetaan tulevan kevät Ma­arian päivältä raken­ta­maan uutta kello­tapu­lia sekä kirk­koa vuo­raamaan vaatien pal­kak­se­ni sataneljä­kym­mentä rup­laa, johon yhteen palkkaan annan vielä riitingin tapulille sekä värk­ki­löis­tä ja aineista laskun." Samas­sa kokouksessa jaettiin kul­lekin talolle kuuluvat tarveaineen han­kintamäärät, jotka tuli toimittaa seuraa­van talven kuluessa kirkolle.
 
Osa tapulin rakennuskustannuksista suoritettiin työllä. Tapuli­työssä tarvittiin 20 nurk­ka­miestä. Seurakunta jaettiin sitä var­ten 20 työ­ruotuun, joista kukin sai hankkia aina miehen paikal­le ja lisäksi koottiin verotuk­sena ripillä kävi­jöiltä 80 penniä eli 20 ko­peekkaa. Pöytäkirjassa oli merkintä, että "tätä päätöstä vastaan pani kovasti muutama renki ressu suutansa sangen sur­kealla tavalla loilottaen, että viidessä kopeekassa olis kyllä".
 
Työt aloitettiin 1864 kivijalan tekemisellä ja tapuli valmistui 1865. Se rakennettiin seurakunnan aikaisemman kello­tapulin paikalle kirkko­tarhan eteläreunaan. Tapulin sijainti kirkkoon näh­den ei ole perinteen mukainen, sillä yleensä tapuli sijoitet­tiin niin, että kulku kirkkoon tapahtui sen kautta. Tapulin suun­nittelija ja ra­kentaja Heikki Kuo­rikoski pystytti elämänsä aika­na useita ta­puleita, mutta vain yhden kirkon, nimittäin  Kon­ginkan­kaan kir­kon ja ta­pu­lin 1866.
 
Tapuli perustuu suurelta osin Heikki Kuorikosken isän Jaakko Kuo­rikos­ken luomaan tapulityyppiin. Saarijärven tapuli ei enää edusta puhtain­ta empireä, vaan siinä on jo uusrenes­sanssin tyylipiirteitä, jotka il­menevät kellohuoneen ja lanterniinin mata­las­sa, peiliholvia muistutta­vassa ulkokatteessa sekä torninja­lan ruusuik­kunois­sa. Intendentin­kont­to­rin samanaikaisista ta­pu­lisuunnitelmista johtunee, että Saari­jär­ven tapulin suhteet poi­kkeavat täysin kan­san­rakentaji­en perinnäi­sestä tapuliark­kiteh­tuu­rista. 
 
Merja Ylioja
 
(Kirkko keskellä kylää –näyttely Saarijärven museossa 26.3. – 18.5. 1997, näyttelyteksti)
 
Kirkko keskellä kylää –näyttelyn lähteitä:
 
Saarijärven kirja. Pieksämäki 1963.
Reino Kallio: Vanhan Saarijärven historia. Saarijärvi 1987.
Ville Lukkarinen: Niinsanottujen Engel-kirkkojen probleema. Suomen Museo 1987. Helsinki 1987.
Keski-Suomen museo/ Pirjo Pennanen 1989: Saarijärven hautausmaiden inventointi. (Moniste)
Heikki Junnila. Saarijärven historia 1865 – 1985. Paavon Saarijärvestä kaupungiksi. Saarijärvi 1995.