Saarijärveläiset jatkosodassa: Hyökkäysvaihe kesällä ja syksyllä 1941
Jatkosodan aikana Saarijärvi kuului kesällä 1940 muodostettuun Sisä-Suomen suojelus-kuntapiiriin ja Keski-Pohjanmaan sotilasläänissä perustettuun 11. divisioonaan. Kesällä 1941 Saarijärven, Salmin ja Pylkönmäen lähes 1200 reserviläistä sijoitettiin 50:nnen jalkaväkirykmentin 1. pataljoonaan. Saarijärveläiset sijoittuivat pääasiassa pataljoonan 1. ja 2. komppanian ja 1.konekiväärikomppanian joukkoihin.
Vaikka pääosa Saarijärven miehistä taisteli I/JR 50:n riveissä, oli yksittäisiä miehiä koko rintaman alueella. Mm. 11. divisioonan viestipataljoona VP 32:ssa samoin kuin lääkintä-komppania LK 32:ssa palveli yli 50 saarijärveläistä. JR 8:ssa, “Tuntemattoman sotilaan“ rykmentissä, palveli myöhemmin tapahtuneiden siirtojen vuoksi enimmillään yli 300 saarijärveläistä. JR 8 kulki miltei koko sodan ajan samoja teitä JR 50:n kanssa - väliin perässä, väliin rinnalla, väliin edessä.
JR 50 ei osallistunut suurhyökkäyksen ensimmäiseen iskuun Värtsilän luona, vaan ylitti rajan rauhallisesti muiden yksiköiden taistellessa jo idempänä. Se oli kuitenkin mukana noin 100.000 miestä käsittäneen Karjalan Armeijan suurhyökkäyksessä 1941.
“Kylmä-Kalle“ Heiskasen johtama 11. divisioona hyökkäsi heinäkuun 1941 alussa Värtsilän - Korpijärven väliseltä rajalta Jänisjärven pohjoispuolelle. 11. divisioona sai tehtäväkseen edetä etelään Soanlahden – Prolanvaaran maastoon Jänisjärven itäpuolelle. Hyökkäyksen jatkaminen annettiin JR 50:n tehtäväksi.
Lauantaiaamuna 12.7.1940 JR 50 lähti kohti tulikastettaan. Lieskan johtaman patal-joonan, I/JR 50:n osalta päivän eteneminen Kypärälampien maastossa muodostui vain partioretkeksi ja maaston tiedusteluksi, vaikka taistelukosketuksia olikin.
Ilman tulivalmistelua tehty JR 50:n I pataljoonan toinenkin hyökkäys epäonnistui heinä-kuun 14. päivänä Soanlahdessa, jossa I pataljoonan tehtävänä oli Lehtomäen tienhaaran valtaus ja vihollisen selustan häirintä. Saarijärveläiset kokivat sodan suurimman yksit-täisen tappion: 16 saarijärveläistä kaatui.
Taisteluiden jälkeen JR 50 oli puolustustehtävissä Jänisjokilinjalla 17.- 21.7.1941. Heinä-kuun lopulla JR 50:n joukot ylittivät vanhan valtakunnan rajan ilman taistelukosketusta. Heinäkuun viimeisenä päivänä pataljoona saapui Hyrsylän mutkan maastoon, jossa alkoi lähes kolmen viikon rauhallinen jakso.
Elokuussa JR 50 hyökkäsi majuri Martti Ahon johdolla uhkarohkeasti Hyrsylän mutkassa Ignoilan, Ahvenlammin, Hautavaaran ja Suvilahden raskaissa taisteluissa ja eteni Sot-järven - Säämäjärven kannakselle.
Hyrsylän mutkan taisteluiden jälkeen 11. divisioona keskitettiin Sotjärven – Säämäjärven kannaksen länsiosaan. Divisioonan tehtäväksi annettiin avata tämä kannas, jotta luotai-siin paremmat edellytykset yleishyökkäykseen itään ja Äänisjärveä kohti.
Elokuun 25:ntenä Lieskan pataljoona katkaisi vihollisen perääntymistien Imatjärven – Savalajärven kannaksen läpi ja valtasi tärkeän Jessoilan kapeikkomaaston. Rykmentin oikealla sivustalla I pataljoona oli päässyt tavoitteeseensa ja varmistanut päävoiman (II ja III pataljoonan) oikean sivustan ja selustan.
Valtatie Jessoilaan asti oli nyt suomalaisten hallussa. Seuraavaksi I pataljoona valtasi Korsan kylän 26.8. kovan taistelun jälkeen. Taistelua jatkettiin 27.8. ja vihollisen edullisimmat puolustusasemat vallattiin.
Läpimurto Sotjärven – Säämäjärven kannaksella saavutettiin 31.8. – 1.9.1941. Koska vihollinen puolustautui sitkeästi Alekkaan johtavan tien suunnassa, suunniteltiin laaja kiertoliike vihollisen selustaan Säämäjärven rantaan. Tehtävän sai JR 8, kun taas JR 50 sai käskyn suorittaa lyhyemmän saarrostuksen Alekan koillispuolelle. JR 50:n III pa-taljoona valtasi Alekan kylän. Motitettu vihollinen pääsi pakenemaan Alekan suuntaan, mutta 1. komppania tuhosi sen Alekan pelloille lähes viimeiseen mieheen. Nyt valtatie oli selvä Säämäjärven kylään asti.
Seuraavaksi 11. divisioona sai tehtäväkseen Prääsän tärkeän tiesolmun avaamisen. Ensimmäisenä vaiheena oli Suojujoen ylitys ja Kinnasvaaran kylän valtaus. JR 50 sai sen tehtäväkseen. Syyskuun 5:ntenä Lieskan pataljoona miehitti Kinnasvaaran. Sieltä yksikkö eteni syyskuun alussa Prääsään. Raskaimman työn Prääsän, “Petroskoin portin“, valtaa-misessa teki 11. divisioona, joka Hyrsylän mutkan taisteluiden alusta lähtien oli rientänyt hyökkäyksestä toiseen.
Syyskuun lopulla JR 50 marssi taistellen Prääsänjärven itärannalta Ääniselle tavoitteenaan Petroskoi. 11. divisioonan hyökkäyssuunnaksi määrättiin Prääsän – Petroskoin valtatien suunta. JR 50:n 3. komppania toimi divisioonan saumaosastona Suojujoen pohjois-puolella. Rykmentti kävi yhtämittaista motti- ja koukkaustaistelua ja eteni nopeasti. III pataljoona valtasi 24.9. Polovinan, joka oli Prääsän ja Petroskoin puolivälissä. Syyskuun 26.-28. päivinä vallattiin Vilga kiivaasti taistellen. Petroskoin kohtalo ratkesi jo näissä syyskuun lopun taisteluissa.
Seuraavaksi JR 50 sai tehtäväkseen hyökätä Suolusmäkeen ja JR 8 katkaista Petroskoista pohjoiseen johtavat tiet. Suolusmäen valtauksessa JR 50 joutui hyökkäysvaiheen viimei-seen korpikoukkaukseen; I/JR 50 tosin ei ehtinyt mukaan, vaan taisteli korvessa.
Lokakuun alkuun mennessä JR 50 oli marssinut Äänisjärvelle ja katseli Petroskoin valtausta Suolusmäen harjulta. Osa JR 50:stä joutui vielä taisteluihin Petroskoin koillis-puolisella niemellä. Jalguban kylä vallattiin ja II pataljoona miehitti Suojunsaaren. Sunnuntaina 12.10. 1941 pidettyyn Petroskoin valtausparaatiin JR 50 osallistui eri yksi-köistä kootulla edustuskomppanialla. Kesän 1941 hyökkäysvaiheen aikana kaatui yli 90 saarijärveläistä.
SAARIJÄRVELÄISET JATKOSODASSA: ASEMASOTAVAIHE SYVÄRILLÄ
Tammikuun ensimmäisellä viikolla 1942 rykmentti koki perusteellisen muutoksen, kun kaikki yli 30 vuotta vanhemmat miehet ja aliupseerit kotiutettiin. Rykmenttiin siirrettiin nuoria miehiä useista koulutuskeskuksista. Uudelleenjärjestelyjen jälkeen JR 50:een kuului 180 viitasaarelaista, 150 saarijärveläistä ja 80 -90 miestä Jyväskylästä, Karstulasta, Konnevedeltä, Kannuksesta ja Nivalasta. Maaliskuun 16:ntena rykmentti alistettiin saksalaiselle 163. divisioonalle 15.5.1942 asti.
JR 50:n asemasota Ala-Syvärillä oli rauhallista aikaa. Miehet opettivat saksalaisille aseveljille hiihtämistä ja partiointia. Molemminpuolinen tykistö ja kranaatinheitintuli saattoi ajoittain yltyä kiivaaksikin, mutta yleensä tulitus oli harvahkoa häirintätulta. Komppanioita ja pataljoonia pidettiin vuorotellen etulinjassa ja reservissä. Partiotoiminta oli tarkka-ammunnan ohella tämän vaiheen ainoaa aktiivista sotimista.
Tosin III pataljoona irrotettiin 13.4. - 1.6.1942 VI armeijakunnan alaisena erikoistehtävään Bulajevan suunnalla. Siellä venäläiset aloittivat rajun keväthyökkäyksen Semenskin lohkolla keskisellä Syvärillä huhtikuun puolivälissä. Suomalaiset kävivät ankaran torjunta-taistelun, ja etulinja jäi entiselle paikalleen Syvärin eteläpuolelle.
Touko-kesäkuun vaihteessa JR 50 siirtyi Syvärin yläjuoksulle. JR 50:n rintamavastuu Kimjärven itäpuolella kesti noin kuukauden 5.7. – 17.8.1942. Tänä aikana rykmentti kävi kovan Särkijärven eli Pirunkukkulan taistelun 22. – 23.7.1942. Vihollisella oli hallussaan Särkijärven kylä ja sen pohjoispuolella ns. Pirunkukkula, jolta vihollisella oli mainiot tähystys- ja tulitusmahdollisuudet JR 50:n asemiin. Tilanne oli saatava hallintaan valtaamalla kylä ja kukkula. Valtausyritys alkoi hienosti, mutta päättyi suomalaisten tappioon ja kuk-kulalta jouduttiin perääntymään.
Elokuun loppupuolella 1942 JR 50 siirtyi Vadrusjärven lohkolle Kimjärven länsipuolelle. Täällä rykmentti aloitti vilkkaan partiointi- ja tiedustelutoiminnan. Vihollisen asemat olivat noin 0,5 – 1,5 kilometrin päässä JR 50:n asemista. Vihollisella ei ollut yhtenäistä puolus-tuslinjaa, vaan erillisiä kenttä- ja aliupseerivartioita, joiden välimaastot varmistettiin parti-oinnilla. Vuoden 1942 taistelutoiminta rajoittui lähes yksinomaan 11. divisioonan osalta vilkkaaseen partiointiin sekä väkivaltaisiin taistelupartioilla suoritettuihin ns. tiedustelu-retkiin sekä vihollisen hyökkäysten torjuntaan.
Maaliskuun 13. päivänä JR 50:n III pataljoona sai tehtäväkseen hyökätä Suuren Kuzrajärven länsipuolelle. Hyökkäyksen tarkoitus oli sitoa vihollisen joukkoja ja auttaa näin saksalaisia, joilla oli suuria vaikeuksia Leningradin rintamalla. Taistelu käytiin 19.- 27.3.1943. Tykistön avustamana vahvennettu III pataljoona motitti vihollisen jo kolmen tunnin taistelun jälkeen. Seuraavina päivinä vihollinen teki vastahyökkäyksiä, mutta suomalaisten ote piti. Pataljoona sai kirjalliset kiitokset saavutuksestaan. Keski-Suomen sankarihautoihin kätkettiin yli 20 sankarivainajaa, jotta Neuvostoliitto ei uskaltaisi vetää joukkojaan Syväriltä Saksaa vastaan ja että Suomen ase- ja elintarviketäydennykset sujuisivat häiriöttä.
Vuoden 1943 aikana vallinneen suhteellisen hiljaisen puolustusvaiheen aikana pääosa 11. divisioonan joukkojen työstä suuntautui asemien lujittamiseen. Suomen linnoitustöiden painopiste alkuvuoteen 1944 asti oli Syvärillä. Myös uusia teitä rakennettiin ja vanhoja kunnostettiin; Pitman raskaan rivistösillan valmistuminen oli merkittävä tapaus. Miehiä koulutettiin, ja kevättalvella 1943 organisoitiin tarkka-ampujien toiminta tarkka-ampuja-upseerin johtamiksi osastoiksi pataljoonittain.
Leningrad vapautui piirityksestä talvella 1944. Toukokuun 1944 aikana vihollisen toiminta oli erittäin aktiivista Kimjärven ja Vadrusjärven välillä. Se kohdistui lähinnä Rantatukikohtaan.
SAARIJÄRVELÄISET JATKOSODASSA:
TORJUNTATAISTELUT KESÄLLÄ 1944
Kesäkuun 16:ntena JR 50 sai käskyn siirtyä Syvärin pohjoisrannalle ja marssia Aunuksen suuntaan ja sieltä edelleen junalla Viipuriin päin.
Vihollisen 9.6.1944 aloittama Kannaksen suurhyökkäys oli saanut huolestuttavat mitta-suhteet. Itä-Karjalasta päätettiin luopua. Myös Syvärin joukot saivat pikaisen vetäytymis-käskyn, koska niitä tarvittiin nyt Kannaksella.
Kesäkuun lopulla 11. divisioona kärsi tuntuvia tappioita - mm. Juustilan tienoilla kaatui parisenkymmentä saarijärveläistä.
Kesäkuun lopulla Talin-Ihantalan suurtaistelu aiheutti JR 50:lle yli 800 miehen tappion kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina. Taistelu oli Suomen sotahistorian ankarin. Siellä pysäytettiin puna-armeija ja saavutettiin jatkosodan suurin torjuntavoitto; samalla ratkaistiin koko Suomen kohtalo.
Elokuussa, lyhyen lepotauon jälkeen, 11. divisioona siirrettiin puolustusasemiin Lavolan lohkolle (5.8. – 4.9.1944). Reserviksi asettuneet joukot asettuivat 30.6. Jyrkilään, mutta saivat jo samana päivänä käskyn kokoontua Torikan – Kananojan seuduille. Joukkojen tehtävänä oli valmistautua tarvittaessa miehittämään Nuijamaan – Rättijärven vesistölinja sekä ryhtyä varustelutöihin taaemmilla linjoilla. Heinäkuun 2. päivästä 11. divisioona oli pääosiltaan armeijakunnan reservinä Hanhijoen – Ruokojärven alueella.
Aselepo lopetti tulitoiminnan JR 50:n lohkolla 4.9.1944. Taistelut Neuvostoliittoa vastaan kestivät jalkaväkirykmentti 50:n osalta 1141 päivää ja yötä. Saarijärveläiset menettivät vetäytymisvaiheen aikana yli 60 miestä.
Jatkosodan rintamilla ja myöhemmin sairaalassa menehtyi 222 saarijärveläistä – mukaanluettuna muutama pitäjään muuttanut siirtolainen.
Siellä jossakin - saarijärviset sodissa 1939 - 1945. Näyttely Saarijärven museossa 2.12.1999 – 19.3.2000. Yllä otteita näyttelyteksteistä, tekstit Merja Ylioja.
Lähteet:
Junnila, Heikki. Saarijärven historia 1865 – 1985. Paavon Saarijärvestä kaupungiksi. Saarijärvi 1995.
Sorko, Kimmo. Keskisuomalaisten Taipale 1939 – 1940. Jyväskylä 1998.
Sorko, Kimmo. Kolmen rintaman rykmentti JR 50 1941 – 1944. Jyväskylä 1988.