Muuta tekstin kokoa
Etusivu > Palvelut > Ympäristönsuojelu > Yksityinen jätevesien käsittely

Yksityinen jätevesien käsittely

Saarijärven alueella on 97,4 kilometriä kunnallista viemäriverkostoa, jonka alueella asuu yli puolet asukkaista. Viemäriverkostoon liittyneiden kiinteistöjen jätevedet käsitellään keskitetysti jätevedenpuhdistamoilla.

 

Kiinteistöillä, jotka eivät ole viemäriverkoston alueella, jätevedet on käsiteltävä kiinteistökohtaisesti niin, ettei niistä aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa. Kiinteistöillä tulee olla nykyisestä jätevesijärjestelmästään selvitys, jonka perusteella on mahdollista arvioida kiinteistön jätevesijärjestelmän taso. Lisäksi kiinteistöllä on oltava jätevesijärjestelmän käyttö- ja huolto-ohje.  Jätevesiselvitys + käyttö- ja huolto-ohje tulee säilyttää kiinteistöllä ja tarvittaessa esittää valvontaviranomaiselle. → jätevesiselvityslomake

 

Haja-asutuksen jätevesiä koskeva uudistettu talousjätevesi-asetus  (Vna 209/2011) tuli voimaan 15.3.2011. Uuden asetuksen mukainen jäteveden vähimmäispuhdistusvaatimus on orgaanisen aineen osalta 80%, fosforin osalta 70% ja typen osalta 30 %. Jäteveden käsittelymenetelmiä ovat mm. maahan imeytys, maasuodatus ja pienpuhdistamolaitteisto.

Kiinteistön jätevesijärjestelmä on parannettava talousjätevesi-asetuksen vaatimusten mukaiseksi viimeistään maaliskuuhun 2016 mennessä. Jos rakennuksessa tehdään merkittäviä korjaustöitä, tulee jätevesijärjestelmä parantaa korjaustöiden yhteydessä. Jätevesijärjestelmän rakentamisesta tai parantamisesta tulee laatia suunnitelma ja hankkeelle on haettava rakennus- tai toimenpidelupa.

 

Vaatimukset eivät koske kiinteistöjä, joilla on olemassa oleva käyttökuntoinen jätevesijärjestelmä ja joiden haltijat/vakituiset asukkaat ovat lain voimaan tullessa täyttäneet 68-vuotta. Lisäksi erityisistä syistä kiinteistölle voidaan myöntää poikkeaminen asetuksen vaatimuksista.

 

 

Saarijärven kaupunki | Sivulantie 11 PL 13 43100 Saarijärvi | Puh (014) 459 8208 Fax (014) 459 8421 | kirjaamo (at) saarijarvi.fi