Etusivu >> Rakennettua Saarijarvea Ja Kulttuurimaisemaa
Rakennettua Saarijärveä ja kulttuurimaisemaa
Näkymä nykyisen Karhumäentien kohdalta vuodelta 1910 (Kuva: Saarijärven museon kuva-arkisto).
 
Näkymä nykyisen Karhumäentien kohdalta 1910-luvun alusta. Oik. Pitäjänmakasiini, vas. Läntinen hautausmaa (Kuva: Saarijärven museon kuva-arkisto).

 

Saarijärveläisessä rakennusperinteessä näkyy kerroksellisuus aina talonpoikaisesta rakennustavasta 1800- ja 1900-luvun arkkitehtuurin tyylisuuntien vaikutukseen. Nykyisessä rakennetussa maisemassa ovat läsnä myös 1970- ja 1980-luvun elementtirakentaminen, 2000-luvun talopakettipohjainen pienasuminen ja uusi rakentamisen sekä asumisen ekologisuutta huomioiva lähestymistapa. Kyläkunnilla rakennettu maisema on myös muuttunut edellä mainitusta talonpoikaistyylistä nykyiseen maisemaan, jossa läsnä ovat suuret maatilojen tuotanto- ja varastorakennukset.

Maisemaltaan Saarijärvi on vaihtelevaa maaseudun kulttuurimaisemaa, jossa vuorottelevat vesistöt, metsät, pellot sekä asutuksen mukanaan tuomat talot ja kylät. Koko Keski-Suomen alueen tapaan Saarijärvi on luonnonmaisemaltaan vaihtelevaa, kumpuilevaa mäkimaata, jossa on harjuja, yksittäisiä melko korkeita mäkiä, loivasti laskevia laaksoja sekä monia järviä, lampia, jokia ja koskia. Erityisesti lukuisat vesistöt antavat maisemalla oman leimansa.

Rakennettuun Saarijärveen ja sen kulttuurimaisemaan voit tutustua tarkemmin tästä pdf-tiedostosta.