Home >> Ajankohtaista >> Sinilevää esiintyy nyt eri puolilla Saarijärven vesistöjä
09/07/2021 - 16:03
Sinilevää esiintyy nyt eri puolilla Saarijärven vesistöjä
Saarijärven ympäristötoimeen ja ympäristöterveystarkastajille on tehty ilmoituksia sinileväesiintymistä. Lämmin ja tyyni sää on edistänyt sinilevien kasvua. Sinilevää on havainnoitu ainakin Lannevedessä. Tilanne voi muuttua hyvin nopeasti eri vesistöissä, joten tarkkaavaisuus on suotavaa.

Sinilevää sisältävään veteen pitää suhtautua aina siten, että se voi aiheuttaa terveyshaittaa. Jos vedessä on sinilevää, vettä ei saa käyttää ihmisten tai eläinten juomavetenä edes keitettynä. Mahdolliset levämyrkyt säilyvät vedessä muutaman päivän vielä näkyvän leväesiintymän jälkeen.

Lapsia ja lemmikkieläimiä ei saa päästää uimaan sinileväiseen veteen ja myös aikuisten kannattaa välttää sinileväisessä vedessä uimista. Jos epäilee, että on uinut sinileväisessä vedessä, kannattaa uinnin jälkeen peseytyä puhtaalla vedellä. Myös lemmikit on syytä pestä puhtaalla vedellä, sillä eläin voi nuollessaan turkkiaan uinnin jälkeen altistua levämyrkyille.

Sinileväistä vettä ei pidä käyttää löylyvetenä. Altistuminen sinileväiselle vedelle ihon ja hengityksen kautta aiheuttaa jopa enemmän oireita kuin veden nieleminen. 

Sinilevät tuottavat useita erilaisia myrkkyjä. Markkinoilla olevilla pikatesteillä voi mitata vain yksittäisten myrkkyjen esiintymistä vedessä, joten nämä testit saattavat johtaa virheelliseen turvallisuuden tunteeseen. Aistinvarainen havainto sinilevistä riittää, sillä ihmisille aiheutuneita oireita ei ole pystytty liittämään mihinkään tiettyyn myrkkyyn. (tiedote, 19.7.2018, THL, Evira, Myrkytystietokeskus, SYKE)

 

Sinilevän tunnistaminen

Järviwiki Ohje / Näin teet havainnot / Sinilevätilanne

 

Katso ajankohtainen sinilevätilanne

Saarijärvellä sinilevähavaintoja tehdään kerran viikossa Mansikkaniemen uimarannalta. Tauko leväseurannassa on kesälomien takia 14.7-26.7 välisenä aikana.

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus / Sinilevätilanne

 

 

Ympäristösihteeri

Suosittele