Home >> Ajankohtaista >> Vuoden 2022 Saarijärven Paavo on Jukka Hietaniemi
27/06/2022 - 10:17
Vuoden 2022 Saarijärven Paavo on Jukka Hietaniemi
Saarijärven Paavo_Jukka Hietaniemi
Kotiseutuyhdistys Saarijärvi-Seura r.y. valitsi vuoden 2022 Saarijärven Paavoksi yrittäjä/eläkeläisen Jukka Hietaniemen.

Jukka Hietaniemi on tullut saarijärveläisille tutuksi vuosikymmenien saatossa Hotelli Summassaaren pitkäaikaisena johtajana.
Osalle hän on taas tuttu organisaattorina ja puuhamiehenä erilaisten tapahtumien yhteydessä.
Musiikki on lähellä Hietaniemen sydäntä ja hänet on usein nähty esiintymislavoilla sekä solistina että kuoroissa.
Laulamisen lisäksi hän on vuosia vastannut käytännön järjestelyistä ja mahdollistanut osaltaan kuorojen toiminnan jatkumisen.

Sosiaalinen mielenlaatu ja vastuunkanto näkyvät myös monissa luottamustehtävissä, mm. Saarijärven Yrittäjien, Sydänyhdistyksen, Invalidien, Sotaveteraanien ja Pullistuksen toiminnassa. Sen lisäksi hän tekee vapaaehtoista rikos- ja riita-asioiden sovittelutyötä Keski-Suomen alueella.

Saarijärven Paavoksi voidaan valita mies tai nainen. Valintaperusteeksi on asetettu uupumaton ponnistelu kotikunnan hyväksi, sen nimen tunnetuksi tekeminen sekä sosiaalinen mielenlaatu.
Sektori, jolla valittava on elämäntyönsä suorittanut ja saavuttanut nimeämisen perusteena olevat vaatimukset, ei ole millään tavalla rajoitettu.

 

Saarijärven kaupunki onnittelee lämpimästi uutta Saarijärven Paavoa

 

(kuva, Janne Timperi/museo)

Suosittele